kaksi vuotta sitten lokakuun puolivälissä aloitin toisen osastojaksoni. olin tuolloin päättänyt, että tämä saa riittää: en enää suostuisi sairastamaan. parantumiseni alku oli yhtä suurta taistelua, mutta jokainen taisteltu hetki lopputuloksen arvoista, sillä tänä päivänä olen terve.
kaksi vuotta sitten olin kuolemansairas ja täysin eksysissä elämässäni; nyt voin hyvin, seurustelen onnellisesti ja opiskelen haluamaani alaa. olen saanut ihanan kummityttären, jota rakastan suunnattomasti, ja tunnen olevani hyvin onnekas myös rakkaiden ystävieni suhteen.
teen nykyisin paljon vertaistukityötä, ja haaveissani siintää toiminnan kehittäminen varsinaiseksi ammatikseni. olen käynyt puhumassa syömishäiriöstä ja parantumisesta osastoilla ja kouluissa, sillä tahdon yrittää kaikkeni, minkä sairauden tappamiseksi voin - omien voimavarojeni rajoissa. en pyri pelastamaan koko maailmaa, mutta pientä osaa siitä haluan pyrkiä auttamaan.
kokoan näiden blogitekstien pohjalta kirjaa, jonka toivon saavani julkaistua. haluan kiittää suunnattomasti jokaista lukijaani ja kaikkia kommentoijia; olette piristäneet suuresti päiviäni :)
believe in yourself,
you all have the power within.
rakkaudella,
maiju emilia
Ihanaa! Sinunlaisiasi tarvitaan kovasti. Teet arvokasta työtä. Kirjaa odotellessa!
VastaaPoistaHaluaisin kysyä, että tuliko sulle yhtään "takapakkeja" sitten kun aloit toipua? Tai, missä vaiheessa saatoit todeta, että olet täysin vapaa sairaudesta?
Tuntuu, että itse petyn jatkuvasti itseeni siinä, että vieläkin vieläkin vieläkin ajattelen välillä samoja ajatuksia kuin ennen. Tai että vieläkin vieläkin vieläkin joutuu tsempata itseään valitsemaan oikein. Ja että vieläkin joskus valitsee väärin, valitsee syömishäiriöystävällisesti, ei hyvinvointiystävällisesti.
Ehkä ei pitäisi tavoitella mitään yliluonnollista terveyttä. On opettelemista siinä, että elämä saa olla opettelemista ja vahvaksi tulee suostumalla olemaan heikko.
Olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia sinulla on ollut tällaisesta. Jouduitko sinäkin käymään "kertausharjoituksia", vai oliko paraneminen vain suoraa tietä eteen päin? :)
Minä jotenkin arvasit, että kirjoitat kirjan. Olet niin valtavan lahjakas ihminen. Olet meille kaikille varmasti tärkeä ihminen. Sinun kauttasi monet ovat uskaltaltaneet lähteä parantumisen tielle ja jopa onnistuneet siinä. Iso kiitos. TÄÄLLÄ AINAKIN YKSI JOKA OLISI HETI OSTAMASSA KIRJASI! :) <3
VastaaPoistakiitos itsellesi <3
VastaaPoistamieletön tuki! ja mikä tärkeää: sulle voi lähettää omituisia tekstiviestejä. mulla taas leikkas eilen illalla sen kuvaviestin kaa, kun olin menos nukkuun XD
ja edelleen: jos haluat, voin oikolukea kirjaasi :) ei sillä että kirjoittaisit millään muotoa paskasti, mutta oon suuri oikolukemisen tukija. omia pidempiä tekstejä oikoluetan, vaikka kielioppi on jotakuinkin hallussa.
parhauslokakuuta! <3
Olet ollut valtava inspis :) kiitos siitä ♥
VastaaPoistavoi kiitos teille ihanille! <3
VastaaPoistagirlygirl, kyllä takapakkejakin tuli, mutta melko vähän. ensimmäiset varsinaiset epävarmat fiilikset kohtasin ostaessani uusia housuja, jotka olivat huomattavasti edellisiä suuremmat. tunne oli kuitenkin ohimenevä, enkä suostunut jäämään siihen kiinni. henkinen tervehtyminen tapahtui hiljalleen, enkä osaa tarkalleen sanoa, milloin tunsin itseni parantuneeksi; siinä vain kävi niin :) edelleen huomaan satunnaisesti päiviä, joina oma peilikuva ärsyttää, mutta eiköhän niitä tule ihan kaikille. tietynlaiset takapakit kuuluvat mielestäni tervehtymiseen, sillä ne kertovat niin fyysisen kuin psyykkisen olemuksen muuttumisesta ja suuresta ajatustyöstä. tärkeintä on olla antamatta niiden kahlita ja puskea sisulla eteenpäin epävarmuuksista huolimatta. yliluonnollisen terveyden tavoittelu kääntyy helposti uudeksi pakkomielteeksi; kultainen keskitie on parempi tavoite. hurjasti tsemppiä! <3
sanna, tottakai saat oikolukea :) kestää tosin varmaankin vielä monta kuukautta, ennen kuin saan materiaalit valmiiksi. kirjottelen sulle naamakirjaan pitemmin heti kun ehdin :) ja kiitos vielä ruusu-tekstarista! halauksia <3
smiling girl ja kris, kiitos suuresti <3 paljon voimaa ja valoa syksyynne!
Olipa hienoa, että sain jutella kanssasi ja kerroit tämän bolgin olemassa olosta. Olen lukenut hienoja ja koskettavia tekstejäsi. Jatka samaan malliin ja kirjastasi tulee varmasti hieno, tärkeä ja luettu. Olen onnekas, että itse sain kasvaa aikuiseksi ilman syömishäiriötä (ja että 19-vuotias tyttärenikään ei ole sairastanut sh:tä). Kasvu on aina vaikea ja monimutkainen juttu. Sinä ja sinun tarinasi, kaikesta surullisuudesta huolimatta, teki minut iloiseksi ja antoi uskoa paremmasta tulevaisuudesta. Oli hienoa tavata nuori ihminen, jolla on elämässään tehtävä ja selvä päämäärä ja kyky pyrkiä sitä kohden. Tsemppiä ja iloa eloon!
VastaaPoistavoi kiitos paljon outi ihanasta kommentistasi! :) on tosiaan onni kasvaa aikuiseksi ilman syömishäiriötä; kehonkuvaongelmat vaurioittavat usein syvästi ja kauaskantoisesti teini-ikäistä mieltä. erityisesti tänä päivänä tyttöjen varttuminen aikuiseksi ilman syömisongelmia tuntuu jo lähes ihmeeltä, sillä yhteiskunta vaatii heitä niin vahvasti asettumaan hoikan naisen muottiin :(
VastaaPoistaSairauden itse kokeneen kirjoittama kirja on varmasti tervetullut kaikille niille tiedonjanoisille, jotka tavalla tai toisella asian kanssa kamppailevat. :)
VastaaPoistaMinä syömishäiriöisen läheisenä toivoisin sanoja, joilla kertoa muille ympärillä, miksi sairas ihminen ei voi vain ottaa itseään niskasta, miksei hän voi vain päättää toimia fiksusti.
Ja jonkinlaista pohdintaa siitä, mikä on sairastuneen oma vastuu omasta elämästään ja missä kohden läheisten on otettava siitä vastuu, koska sairaus hämärtää todellisuudentajun.
kiitos kommentistasi, anonyymi! otan ehdotuksesi mielelläni mukaan kirjaa kootessani. hyvää syksyn jatkoa sinulle!
VastaaPoistaTästä mä tykkään <3
VastaaPoistahaleja mia, ikävä <3
VastaaPoistaihana että on ihmisiä jotka haluavat tehdä asian eteen paljon :) Olen tässä lueskellut blogiasi hiljalleen, tykkään siitä :)
VastaaPoistavoi kiitos lumipyry! <3
VastaaPoista